lauantai 29. elokuuta 2015

WHY SO MYRTSI?

ATC-KORTTIPAJA MYYRMÄEN TAITEIDEN YÖSSÄ 27.8.2015

Pidin ATC-työpajan Myyrmäen kirjaston lastanosastolla, Elinan ja Irenen kanssa yhteistyössä, minkä he Kirjoittajatreffeiltään ehtivät.




Kuvissa työskentelyä. ATC-pohja on kooltaan 64x89mm, sen voi leikata mainiosti mistä tahansa elintarvikepahvista. Kuvat kiinnitetään kollaasimaisesti kaksipuolisella teipillä tai paperiliimalla.
Osallistujia ilmestyi paikalle pikkuhiljaa, ja yhtäkkiä meitä olikin parikymmentä! Kirjaston pöydät olivat hyviä työskentelyalustoja ja pian ne täyttyivätkin tarvikkeista...





Aivan mainioita kortteja valmistui! Moni askarteli tällä tavoin ensimmäistä kertaa, mutta kaikki tajusivat, mistä on kyse. Jouduin useaan kertaan vastaamaan kysymykseen: jääkö tähän koukkuun?

K-y-l-l-ä  j-ä-ä.

Olin todella iloisesti yllättynyt valtavasta innostuksesta pöytien ympärillä ja etenkin nuorten aikuisten osallistumisesta. Turhaa puhetta, ettettekö muka ole kiinnostuneita käsillä tekemisestä.
Kiitos teille kaikille ihanille korttien tekijöille. Te loitte tämän tapahtuman ilmapiirin!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

EMM#25

Pohjana on käytetty yhtä epäonnistunutta korttia. Revin siihen liimatut kuvat pois, ja punainen tausta jäi jäljelle. Tiikeritarran löysin seinästä, kun jatkoin tämän huoneen siivoamista. Taustalla oleva vesiaihe laivoineen on otettu talteen jostain sanomalehdestä. Gessosin sen reunat, jotta se tulisi esille taustasta. Ajattelin korttia tehdessäni viime talven suosikkileffaa "Piin elämä". Siinähän poika pelastuu haaksirikkoutuvasta laivasta, mutta huomaa kauhukseen olevansa samassa lautassa ruumassa olleen tiikerin kanssa. Poika on ovela, ja tarina päättyy onnellisesti.
Kukkaornamentti on säästämistäni laattakuvastoista. Alaosan itämainen teksti isännän olutpullosta. Hän sai synttärilahjaksi eksoottisia mallasjuomia.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

EMM#24

Taustapahvi on dyykattu paperinkeräysastiasta. Kun sitä katsoi, alkoi päässä soida "Poika varjoiselta kujalta". Poika löytyi vanhasta Kotiliedestä. Vaalea hörselö on revitty servetistä Italian matkalta parin vuoden takaa. Muut tekstit on otettu talteen ja säästetty tämän tyylisiin kortteihin, Bellavista on ylellisen kylpyhuonekaakelin nimi. Olen nimittäin siivonnut vähän perusteellisemmin täällä uudessa työtilassani ja monet vanhat sisustustuotekuvastot saivat kyytiä. Tietenkin leikkasin niistä irti parhaat palat...
Tähti on pudonnut katosta, tämä työtila kun on entinen lastenhuone.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

EMM#23

Tämä on viimeinen toukokuisen lauantaisession korteista. Sininen tausta on vanhaa tuttua materiaalia viime vuodelta. Auto on jostain mainoksesta. Ei muuta kuin kesäbaanalle!

maanantai 20. toukokuuta 2013

EMM#21

Korttipohja on todellakin leikattu lahjapakkauksesta, jossa oli Espanjan herkkuja. Nainen on ilmaisjakelulehdestä, joka tarttui mukaani Tukholman risteilyllä tänä keväänä. Hänellä on lehden mukaan vintage-myymälä kaupungissa, ehkä joku teistä on jopa vieraillut siellä.
Sitten vaan etsiskelin kätköistäni kaikenlaista punaista tyyliin sopivaa.

torstai 16. toukokuuta 2013

EMM#20

Nuori nainen suorastaan aneli: "Tee minusta kortti, tee minusta kortti..." Lehtiroskista on pengottu tälläkin kerralla. Tyttö on aiemmin otettu talteen koruesitteestä. Niitä oli jaossa paikallisen kultasepän oven edessä. Taustan utuinen maisema on Italian matkalta parin vuoden takaa, ilmaislehdestä.

maanantai 6. toukokuuta 2013

EMM#19


Innostuin tekemään muutaman kortin viikonloppuna. Korttipohjana on joku vanha gessokokeilu. Muut materiaalit on löydetty lehtiroskiksesta.
Haastavinta tällä kertaa oli löytää koiralle sopivan kokoinen tuoli. Joko ne olivat liian pieniä tai, jos koira mahtui istumaan niissä, eivät ne olisi mahtuneet korttiin muuten kuin tunnistamattomaksi rajattuina.