tiistai 5. maaliskuuta 2013
EMM#10
Kukkaset ovat saksien taustapahvista, sain joululahjaksi. Otin talteen, koska se muistutti tulevasta keväästä. Reikä oli valmiina pahvissa. Tuiren mittanauha on pitkä, joten sitä piisaa edelleen. Kukkamultaa esittävä harmaa kaistale on vanhan lehtiön kansipaperista.
maanantai 25. helmikuuta 2013
EMM#9
Kevätaurinko lämmittää... Heräsin askartelemaan kortteja tähän haasteeseen. Aihe tuntui aluksi hieman vaikealta, mikä tässä maailmassa olisi täysin ilmaista?
Aloitin leikkaamalla 0€ -hintalappuja mainoksista, jotka olivat jo jätepaperilaatikossa. Aionkin keskittyä kuvaamaan asioita, jotka eivät välttämättä maksa mitään kuten ystävyyttä, avuliaisuutta...
0€ -huumorilla jatkataan siihen asti, kunnes se alkaa liikaa toistamaan itseään.
Ilmaista materiaalia kortissa ovat tekstit. Mittanauhan pätkä on varmaankin Tuirelle tuttu. Sydänpaperi on kauppatavaraa, mutta minulle se ei maksanut mitään, koska voitin sen arvonnassa.
Tunnistatteko naisen viime joululta? Se on Piparkakku-Anna, eli siis kortin kallein osio. Säästin pakkauksen, koska ihastuin valmiiksi leikattuun piparkakkureunaan.

tiistai 1. tammikuuta 2013
Hyvää uutta vuotta!
Kortin myötä toivotan teille, blogini seuraajat, oikein hyvää vuotta 2013!
Muistelin mennyttä vuotta, skrollailin ja katselin, mitä olen julkaissut. Ainakin olen ollut innoissani. Samalla painelin delete -näppäintä melko tiuhaan tahtiin. Tarkoituksena oli jättää blogiin ne kortit, jotka ovat saaneet erityisen myönteistä palautetta, tai joista itse olen pitänyt. (Joulutervehdykset saavat olla olla näkyvissä vielä jonkin aikaa.) Mutta kortit ovat edelleen reaalimaailmassa, ja vaihdan niitä mielelläni tapahtumissa.
Mietin tulevan vuoden lupauksiani. Keskityn ensisijaisesti art journal -kirjaani, jonka aion saada valmiiksi keväällä. Osallistun toki haasteisiin, mutta ehkä aktiivisemmin vasta keväämmällä. Jos teen atc -kortteja, mielessä pyörii uusia suunnitelmia. Ehkä piirrän niihin itse enemmän kuvia, ehkä toteutan ideani sarjasta miniatyyriasetelmia.
Sateisesta kelistä huolimatta toivotan teille hyviä talvipäiviä!
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
TTM Ekstrahaaste
Joulu meni, ja huomenna on vuoden viimeinen päivä. Lumiukot löysin vanhoista joululahjapapereista samalla kun etsin sopivia kääreitä tämän vuoden pakettien ympärille. Tapaninpäivä kului mukavasti näitä kortteja askarrellessa. Varsinainen uuden vuoden toivotus julkaistaan sitten kun vuosi oikeasti vaihtuu.
maanantai 24. joulukuuta 2012
TTM#52
Tämän kortin myötä toivotan teille hyvää ja rauhallista joulua. Vuosi on ollut hengästyttävä haastekorttien osalta, mutta nyt tämä viimeinenkin on valmis. On ollut ilo saada uusia ATC -ystäviä. Erityisesti kiitos postissa tulleista joulukorteista.
Jouluinen madonna ja lapsi on jostain äidin vanhasta vahakynttilästä, joka on tuotu ehkä Espanjasta. Tein taustan pohjoismaiseen talveen sopivaksi. Vaaleansiniset tähdet on pankin lähettämästä askartelusetistä "perheen pienimmille".
Katsotaan, mitä vuosi 2013 tuo tullessaan...
tiistai 18. joulukuuta 2012
TTM#51
Vanhoilla keinoilla saatu tämäkin kortti aikaiseksi: gessoa, hiekkaa, reunojen ompelua. Ei ollut tarkoitus tehdä erityisen jouluista korttia, mutta vanhojen joulupapereiden seasta lyötyi nauhaa, joilla kehystin kuvan. Kortin reunat on viimeistelty kullanvärisellä nauhalla, keskeltä ohueksi halkaistuna.
Kahvikupponen ja kyrillinen teksti on servietistä, joka tuli mukaan viime kesäiseltä Pietarin risteilyltä.
Kahvikupponen ja kyrillinen teksti on servietistä, joka tuli mukaan viime kesäiseltä Pietarin risteilyltä.
maanantai 10. joulukuuta 2012
TTM#50
Viikolla 50 on kierrätetty vaaleanpunaista pahvipalaa teksteineen ja rusetteineen, sen ylä- ja alaosaa. Keskiosan leikkasin pois tarpeettomana. Pahvi oli kiinnitetty rintsikoihin, jotka ostin aiemmin syksyllä. Ruusukimpun olen leikannut teepussista, ympätys on gessolla liimattua hienojakoista hiekkaa.
Venuksen pää on kauneushoitolan mainoksesta, viime kesän lomamatkoilta.
Venuksen pää on kauneushoitolan mainoksesta, viime kesän lomamatkoilta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)