torstai 22. marraskuuta 2012

TTM#47

Stockmannin "Hullut päivät" olivat joitakin viikkoja sitten. Kosmetiikkaosaston roskakorin päällimmäiseksi oli heitetty muutamia lipukkeita, joista sain oikeanpuoleisen silmän kuvan. Liittyivät ilmeisesti johonkin ripsiväriin.
Sain loistoidean. Jos otan kaksi lipuketta, saan kaksi silmää. Toisen silmän saan kuvansiirrolla peilikuvana, joten voin koota niistä kasvokuvan. No, kuvansiirto ei onnistunut, koska silmä oli painettu muovitetulle paperille. Eipä hätiä, skannasin jäljelle jääneen kuvan ja peilasin sen koneella ja tulostin.
Mutta olisihan minun pitänyt tajuta, että silmäpari karsastaa todella pahasti!!! Mutta milloin muuten ihminen katsoo noin pahasti kieroon, jos ei ole taittovikaa silmissä??? Ötökkäkarkotemainoksia muistellen: silloin kun on joku hyönteinen lentänyt nenän päälle...
Sitten vaan kasasin kortin näistä osista. Taustaksi löysin sivuja vanhasta historiankirjasta. Kuumailmapallo oli valmiiksi leikattu irti viime talvena. Yritin silloin kehitellä siitä jotain korttia, mutta eipä ottanut tulta... Näin valmistui tämä hullu kortti.